perjantai 25. kesäkuuta 2010

Mukavaa Juhannusta

Näin sateen ropistessa juhannusyönä on hyvä hetki kirjoittaa hieman muisteloita tänne blogiin.

Kotiuduimme Liettuasta maanantaina. Näyttelyiden kannalta reissu meni niin ja näin:(. Sunnuntain tuomariarvostelussa oli paljon kehuja mutta moitetta Pomo sain hieman liian isoista korvista, sekä turkin toivoi olevan hieman karkeampi.
Alkuperäisen matkasuunnitelman mukaan, meidän piti majoittua takaisintulomatkalla Riikaan hotelli Skansteen, mutta muutimme suunnitelmia ja yövyimme Pärnussa. Näinollen ajomatka Tallinnaan ja laivaan oli huomattavasti lyhyempi.

Tältäkesältä meidän näyttelymatkat on nyt tehty, ehkäpä loppuvuodesta palaamme taas kehiin.
Nyt pidämme kesälomaa ja on ollut ilo huomata, että Napon lisäksi myös Pomo ja Quella nauttivat uimisesta!








lauantai 19. kesäkuuta 2010

Terveiset Liettuasta, Vilnasta

Pikainen päivitys näin reissun päältä. Viimeviikonlopun Porvoon erikoisnäyttelyyn ja Oriveden kansalliseen näyttelyyn palaan kunhan kotiudutaan ja keritään:)

Tällä kerralla Pike ja Pomo lähtivät kaksin matkaan. Napo ja Quella jäivät kotikoiriksi mummun avustuksella.
Heli ja Timo lähtivät kolmen koiran voimin matkaan. Anu ja Kimmo ottivat myös kolmikkonsa mukaan.

Ländimme torstaina iltalautalla kohti Viroa. Tallinnasta ajoimme noin 300 km Latvian puolelle Riikaan, jossa yövyimme. Hotellina meillä oli Skanste ja hintaan nähden (20 €) se oli hyvä mutta äänieristystä siihen rahaan ei mahtunut. Saavuimme yöllä noin klo1 hotellille ja siihen aikaanhan on yöstä tulevia asukkaita liikkeellä, koirat pitivätkin aikamoisen mekastuksen! Ihme ettei henkilökunta tullut hätistelemään haukkujia autoihin nukkumaan. Latvian puolelta oli kuulemma ollut hankalaa löytää hotellia mikä ottaisi vieraakseen myös koiria.

Aamun valjetessa lähdimme ajelemaan kohti Vilnaa. Matkaa kertyi jälleen noin 300 km. Onneksemme ilma oli mukavan aurinkoinen ja maisemat kaunista maalaismaisemaa. Pelloilla näkyi työhevosia ja hyvin iäkkäitä "mummuja" tekemässä peltotöitä..tuli aivan suomifilmit mieleen joskin kyllä säälitti ne vanhukset! Ollaan täällä vielä todella alkeellisissa oloissa ainakin maaseudulla, mutta EU:n kylttejä on näkynyt paljon tienvarsilla ja ne ilmeisesti ovat kertoneet kehitysprojekteista mitä täällä on meneillään..sitä sarkaa kyllä riittää pitkään!

Majoituimme eilen perjantaina Karoliina hotelliin, joka on aivan luksusta verrattuna Skanste hotelliin.
Illalla kävimme pienellä juoksulenkillä tutustuen hieman lähi metsään ja maastoon muutoinkin.

Ikävä kyllä, säätiedotus piti paikkansa. Sade alkoi aamulla klo 8 ja jatkui puolillepäivin. Meidän kehässä ollessamme tuli sopivasti sateeseen hieman taukoa. Tuuli oli hurja ja koirat olivat hieman säikkyinä. Tuomarilla oli päällään hurjasti lepattava sadetakki, sitä näkyi monikin koira enempi tai vähempi pelkäävän.

Pomo oli reippaan oloinen kehään päästyään ja esitys menikin mielestämme erittäin hyvin.
Tuomarina toimi tänään Aramis Jooy Zim. Tuomari kehui Pomoa arvostelussaan mm. Hyvä pää ja ilme, hyvä kaula, hyvä ylälinja, hyvät takakulmaukset, hyvin kehittynyt body ikäisekseen. Parannettavaa olisi tuomarin mielestä ollut etujalkojen liikkeessä (ponnekkaammat) sekä turkin olisi toivonut olevan hieman karkeampi. Pomo sai ERI 2.

Muiden mukana olevien koirien tuloksista löytyy tietoa Helin sivuilta. Senverran vielä voisin mainita, että kasvattajaluokassa sijoituimme kakkosiksi! Jipii!"

Huomenna on jälleen näyttelypäivä, uusi tuomari ja toivottavasti innokkaat ja levänneet Pike ja Pomo:)



maanantai 7. kesäkuuta 2010

Terveiset Tallinnan näyttelymatkalta

Nyt maanantaina on mukava muistella mennyttä viikonloppua. Perjantaina otimme suunnan kohti Tallinnaa, autossa Pike, Pomo ja Quella. Auto oli tupaten täynnä matkalla tarvittavaa "rekvisiittaa".
Juuri ennen lähtöämme saimme Tampereelta vetoalustan koirien häkin siirtämistä helpottamaan. Se olikin tuiki tarpeellinen, häkkimme on aika suuri, siihen kun tarvittaessa on mahduttava kolmekin koiraa:). Vetoalusta helpotti huomattavasti näyttelyalueelle menemistä ja siellä olemista. Yksin on aika työlästä "roudata" kahta elämäniloa täynnä olevaa koiraa (snautseria), häkkiä ym. tuikitarpeellista tavaraa.
Matka lautalla meni rattoisasti. Meitähän oli iso porukka liikkeellä, peräti 11 Helin kasvattikoiraa, emäntineen ja isäntineen!
Majoituimme hotelliin Tallinnan keskustaan, lähelle näyttelyaluetta, Kalevi Stadionia, joka osoittautui erittäin miellyttäväksi ja toimivaksi paikaksi näinkin isoille näyttelyille.
Lauantai aamuna lähdimme jo hyvissä ajoin näyttelypaikalle. Pystyttelimme telttoja ja rakentelimme muutenkin leirin viihtyisäksi. Tiesimme, että päivästä tulee pitkä ja jännittävä:)

Quellan aika mennä kehään tuli pentumaisen itseoikeutetusti ensimmäisenä. Tuomari tykkäsi erittäin paljon Quellan rakenteesta..ja liikkeestä, sen minkä nyt näki, neiti kun tykkäsi kehässä juostessa ottaa sen hieman leikin (hyppimisen) kannalta. ROP pennun tittelihän siitä seurasi!


Pomon vuoro mennä kehään tuli heti Quellan jälkeen. Tuomari toki tykkäsi Pomon rakenteesta ja arvostelussa korosti urokselle rodunomaista päätä ja ilmettä. Moitetta Pomo sai väristään, turkki kun on vielä hieman kirjava ja tummahko. Pomo sai EH:n, hyvähän sekin!
Päivä oli upea! Porukkamme viihtyi loistavasti..välillä oli pettymyksiä mutta hetken päästä taas iloitsimme jonkun Ferdinan snautserin huimasta menestyksestä! Niistä upeista hetkistä löytyy lisää Helin, kasvattajamme sivuilta, joihin löytyy täältäkin linkki.

Sunnuntai aamuna legioonamme lähti jo aikaisin näyttelyalueelle. Kyseessä oli snautsereiden erikoisnäyttely ja kehät alkoivat jo klo 9.00.
Tuomarina toimi Katrin Lahi. Quella oli jälleen kehässä ensimmäisenä. Tuomari tykkäsi, ja antoi ROP:in!


Arvostelussa oli mm. Erittäin hyvä tyyppi. Ikäisekseen hyvä ja vahva. Harmooninen. Erittäin kaunis pää. Puhtaat linjat. Kaula tarpeeksi pitkä. Kroppa hyvin kompakti. Etukulmat hyvät ja hieman heikot takaa. liikkeessä takajalkojen tulisi mennä voimakkaammin taakse. Hyvä turkki ja temperamentti!

Quella pääsikin siten kilpailemaan Kilpailun parhaan pennun tittelistä. Jännitystä oli ilmassa kehään mentäessä mutta tuomari tykkäsi Quellasta ja sijoitti ensimmäiseksi! Mainitsi vielä että pentu on hymyileväinen:)

Pomon vuoro mennä kehään tuli jälleen välittömästi Quellan jälkeen. Tuomari antoi EH:n. Arvostelussa oli mm. Erittäin hyvä tyyppi ja koko. Hyvä kompakti koira. Pää erittäin urosmainen. Tarpeeksi pitkä kaula. Etukulmat hyvät. Takakulmat hieman heikot.
Pomon osalta kisat menivät hyvänä harjoitteluna:)

Nyt rentoudumme..niin ja harjoittelemme tulevaa viikonloppua jo suunnitellen. Lauantaina suuntaamme Porvooseen, erikoinäyttelyyn ja lauantaina on vuorossa Orivesi. Jeah, kerrankin selviämme lyhyellä ajomatkalla!

Menneestä viikonlopusta kiitos kaikille kanssamatkaajille!!

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Turkit kuntoon

Tallinan näyttelymatka lähestyy. Kävimme maanantaina Helillä, Villähteellä, pistämässä turkit siisteiksi. Heli jälleen taikoi kauniit koirat saksilla ja trimmikoneella. Quella on nuoresta iästään huolimatta rauhallinen turkkia siistittäessä, Helin oli helppo työstää neidin turkkia. Pomokin on huomattavasti rauhallisempi trimmattava kuin vielä kuukausi sitten. Ainoastaan tassujen leikkaaminen on Pomosta kestämätöntä..ilmeisesti kutittaa!
Nyt odotellaan perjantaita, pakkaillaan ja ulkoillaan..sit startataan Tallinnaan! Jännittää!