sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kesään valmistautumista

Lomat on lomailtu ja arki alkanut. Pomo ja Quella olivat koirahoitolassa ja elo siellä oli sujunut ilman isompia ongelmia. Pomoa oli joutunut kyllä komentamaan ruoka-aikoihin. Se kun ei olisi antanut Quella syödä omaa ruokaansa, omasta kupistaan!
 Napo vietti viikon kotihoidossa Tampereella ja oli myös ollut sopeutuvainen tilanteeseen. Ruoka ei oikein ollut maistunut, mutta hyvässä lihassahan Napokin nykyään on, ettei se niin haitannut vaikka viikko hieman vähemmällä ravinnolla menikin.

Tänään sunnuntaina ulkoilimme lähimetsässä. Menimme ensimmäistä kertaa tutkimaan löytyisikö mukavaa lenkkimaastoa ja olimme iloisesti yllättyneitä huomatessamme, että niin lähellä kotia on loistava metsä missä lenkkeillä (Kotipihasta noin 500 m)!

Pojilla tuntuu olevan menossa valtataistelu. Montakin kertaa päivässä on selvittely kovaäänisesti menossa, Napon silti ainakin vielä selviten "voittajana".

Tänään myös trimmasin Napoa. Se kun on jäänyt hieman näiden "näyttelykoirien" varjoon turkin siistimisessä. Ainakin vielä olen kyllä nyppinyt Napon turkin. Joskin olen kuullut monen "kotikoiran" omistajan alkaneen ajamaan turkin koneella, säästyen siten turkin nyppimisellä. Vielä se on ns. kunnia asia, nyppiä Napokin, mutta eiköhän järki jossakin vaiheessa voita ja siirryn myös helpompaan tapaan pitää turkki siistinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti