tiistai 9. helmikuuta 2010

Viikonlopusta

Viikonlopusta tuli varsin mielenkiintoinen, monellakin tapaa. Saimme viikonloppuhoitoon ystävä perheen kääpiösnautseri Buffon, 4 v. Napo nuoruudessaan on ollut Buffon kanssa paljonkin tekemisissä ja ovat keskenään olleet hyviä kavereita.
Etukäteen hieman arvellutti mitä vierailu tuo tullessaan, onhan meidän laumassa kaksi urosta ja nuori narttu. Siihen temperamenttinen kääpiösnautseri suurella egolla, niin kaikki on mahdollista!

Buffo oli hyvin varautuneen oloinen ja isoimmaksi ongelmaksi tuli Pomon halu saada hänestä leikkikaveria. Pomon riekkuessa Buffon ympärillä Napo hikeentyi ja lopetti moisen säheltämisen. Vasta Napon komentaessa Pomo uskoi, kirjoittaneen sanaan ei meinattu millään uskoa!

Hieman ihmettelimme Buffon rauhallisuutta, koska emme huomanneet että hän olisi juurikaan kauemmaksi mennyt tutkimaan taloa kuin mitä olohuoneessa ja keittiössä oleili ja siinäkin varauksellisen oloisesti!

Kaikkineen vierailu sujui hyvin, aattelimme vaan Buffon olevan aivan eri sorttinen kuin meidän joskus yliaktiivisetkin snautserit.
Tänään sain kuitenkin tietää, että Buffolta on mennyt näkö lähes kokonaan, hyvin nopeasti. Siinä syy arkuuteen! Buffon veljelle oli käynyt samoin ja sen selvittyä Buffon omistajat ymmärsivät miksi koira oli viimeaikoina ollut hieman erikoinen toimiltaan.

Seisontakuvia yritimme jälleen ottaa, mutta miksi se usein onkin niin haastavaa!
 
Tässä Buffo poseeraa ja taitaa Pomo seurata sivusta.
 
Quella on kasvanut hurjasti muutaman viikon aikana!
 
Tässä Pomo koko komeudessaan!

1 kommentti:

  1. Vau, miten Quella on kasvanut hurjasti! Paljonko on painoa?- vaikkei koiraneidiltä moista saisikaan kysellä ;) Säkä on varmaan jo reilusti yli 40 cm!

    VastaaPoista